Piironki

Sisustuskauppa est 1978

Sisustuskauppa Piironki on yksi Suomen vanhimmasta sisustukseen erikoistuneista yrityksistä. Olemme toimineet vuodesta 1978 sisustuksen ja lifestyle tuotteiden parissa. Sisustuskauppamme on kahden suomalaisen naisyrittäjän, Sarin ja Marin vuosien työn tulos. Tuotteet, joissa korostuvat estetiikka, rentous ja ekologisuus ovat koko yrityksen olemassaoloajan olleet tuotevalikoiman keskiössä.

Skandinaavinen koti ja yksinkertainen muotokieli inspiroivat tuotevalikoimaa. Myös suomalainen luonto, luonnonmateriaalit ja laatu ovat meille tärkeitä.

Piironki on alunalkujaan keskittynyt pelkästään sisustustuotteisiin, kotien ja kesämökkien sisustukseen, mutta vuosien myötä mallistomme on laajentunut myös vaatteisiin ja asusteisiin. Tällä hetkellä suosituimpia tuotteitamme ovat heijastavat reput, silkkunituotteet kuten silkkityynyliinat ja silkkiunimaskit, pellavavaatteet ja rottinkiset piensisustustuotteet sekä esimerkiksi Hamam-pyhkeet. Joulu on meille tärkeä sesonki ja jouluisin valikoimastamme löytyvätkin monenmoiset tunnelmalliset joulukoristeet ja kynttilälyhdyt.

Piironki on myös sisustustuotteiden maahantuoja ja näin ollen saatat törmätä tuotteisiimme myös muissa sisustusalan myymälöissä.

Sisustuskauppa Helsingissä ja netissä

Piirongin sisustusverkkokauppa on palvellut asiakkaita jo vuodesta 2005. Lisäksi tunnelmallinen sisustuskauppa kivijalkamyymälämme palvelee Helsingin ytimessä, historiallisen, vuonna 1813 rakennetun, Balderin talon alakerrassa. Paikan päälle kannattaa tulla paitsi ostoksille myös ihastelemaan vanhaa helsinkiläistä kaupunkimiljöötä.

Kesäisin Piironki laajentaa kivijalkaverkostoaan myös tunnelmallisiin ja merellisiin saariston pikkupitäjiin. Pop-up sisustusmyymälämme sijaitsevat Kasnäsin vierasvenesatamassa, Hangossa ja Bärösundissa sekä Örön linnakesaarella. Seuraa Some-kanaviamme tai ota yhteys, jotta tiedät milloin kesäiset Pop-up sisustusmyymällämme ovat avoinna ja tule käymään!

Sisustusmessut ja Piironki

Sisustuskauppamme edustaa myös usein sisustusmessuilla, esimerkiksi Habitaressa ja Sisustus & Olo-messuilla. Instagramissa ja Facebook-kanavalla kerromme missä ja milloin pääset ihastelemaan tuotevalikoimaamme!

Boho-sisustusta, kalkkimaaleja ja luonnonmateriaaleja

Piirongin sisustusmyymälästä löydät suositut kalkkimaalit huonekalujen tuunaamiseen ja entisöintiin. Lisäksi valikoimassamme on paljon luonnonmateriaalista valmistettuja sisustustuotteita, kuten rottinkisia peilikehyksiä, puuhelmilamppuja, juuttimattoja ja -tabletteja ja vesiheinä- paperi. sekä rottinkikoreja. Valikoimassamme on paljon erilaisia amppeleita vihersisustukseen kuin myös erikokoisia ja muotoisia ruukunsuojuksia. Makuuhuoneen puolestaan viimeistelee täyteläinen päiväpeitto sisustustyynyineen ja kylpyhuoneeseen tuot laadun tuntua pellavapyyhkeillämme. Tutustu ihanaan sisustustuotteiden valikoimaamme ja tilaa tai piipahda käymään putiikissamme!

Lahjat itselle tai ystävälle

Piirongin sisustuskauppa on täynnä hyviä lahjaideoita nin miehille kuin naisillekin. Erityisen suosittuja ovat oman mallistomme nahkalaukut, -lompakot ja -pussukat, jotka sopivat niin kassiksi, lompakoksi kuin puhelinpussukaksikin. Laadukas ja ihanan pehmeä nahka tuo arkeen luksusta, kestää pitkään ja vain patinoituu käytössä. Nahkatuotteita on saatava mustana sekä konjakin ruskeana.

Luonnonkivikorusarjamme rannekorut ja kaulanauhat ovat myös suosittu ja tyylikäs lahja samoin kuin nahkaiset avainnauhat.

Laadukkaat pellavamekot, pellavapaidat ja pellavatunikat, sekä kimonot ja kaftaanit ovat kaikki yhdenkoon ja ovat siten helposti ostettavissa lahjaksi. Ilahduta vaikka äitiä tai tyttöystävää uudella aamutakiksikin kelpaavalla kauniilla kimonolla tai kaftaanilla. Kimonoja löytyy niin kesäisissä kukkaukuoseissa kuin talvisempana mustana tai osta vaikka vaaleansininen pellavakimono joka sopii sekä kesään että talveen!

Yleelliset silkkiunimaskit, silkkiscrunsiet, silkkityynyliinat sekä silkkipeitot ovat huippusuosittulahjavinkki. Silkkunimaski sekä silkkityynyliina myydään tyylikkäässä rasiassa ja ilahduttaa lahjansaajaa ylellisellä herkkää ihoa tai hiuksia suojaavalla unimaskilla tai tyynyliinalla. Silkkituotteita on saatavissa mustana, luonnonvaaleana, vaaleanpunaisena ja beigenä. Tilaa itselle tai ystävälle ihana, silkkinen unimaski!

Piirongin sisustuspuodista on saatavissa myös lahjakortit haluamallesi summalle. Lahjakortti on varma valinta, jolloin lahjasaaja saa itse valikoida haluamansa sisustus- tai lifestyletuotteet huikeasta valikoimastamme!

Selaa tuoteryhmiä

Ostoskorisi on tyhjä

Suodata tuotteita

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 14.10.2020 alkaen.

Verkkokauppa

Piironki Oy
Aleksanterinkatu 12
00170 Helsinki

0207 417 340
info@piironki.fi
www.piironki.fi
0220131-6

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna verkkokaupassamme toimii Paytrail, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Oyj:n ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Piirongin verkkokauppan yleiset ehdot.

Paytrail Oyj välittää Maksupalvelulain 290/2010 mukaisesti maksun summan Piironki Oy:lle ja tarjoaa Teille mahdollisuuden maksaa millä tahansa kassasivulla aktiivisena olevalla maksutavalla. Tieto maksusta toimitetaan maksun saajalle / toimittajalle välittömästi.

Y-tunnus: 2122839-7
Innova 2 Lutakonaukio 7
40100 JYVÄSKYLÄ
asiakaspalvelu@paytrail.com

Valitessasi maksutavaksi Collector-lasku tai -osamaksun korotonta maksuaikaa on aina vähintään 30 päivää. Lasku erääntyy siis maksettavaksi vasta tilauspäivää seuraavaan kalenterikuukauden viimeisenä päivänä. Laskun koko loppusumman voi maksaa kokonaan eräpäivänä, tai halutessaan voi valita 1–36 kk:n osamaksuerät. Osamaksu käynnistyy automaattisesti, kun laskuun merkitty minimi osamaksuerä on suoritettu. Halutessaan voi maksaa myös suurempia osamaksueriä tai koko loppusumman kerralla pois. Osamaksun korko on 1,6 % kuukaudessa, mikä vastaa 19,20 % nimellistä vuosikorkoa. Laskuun lisätään tilinhoitomaksu 3,80 € kuukaudessa.

Palautettaessa osa tilauksen tuotteista Collector ei lähetä erillistä laskua, vaan laskusta jää maksettavaksi pidettyjen tuotteiden hinta.

Collector Lasku/Osamaksua voi käyttää henkilö, joka on täyttänyt 18 vuotta ja jolla on moitteettomat luottotiedot. Teemme luottotietojen tarkastuksen tilauksen yhteydessä. Myöhästyneistä maksuista ja maksamattomista laskuista veloitetaan 5 euron muistutusmaksu sekä 1,6 % kuukausikorko viivästyneeltä ajalta.

Lisätietoa Collector -laskuominaisuudesta: https://support.paytrail.com/h... Y-tunnus: 2122839-7
Innova 2 Lutakonaukio 7
40100 JYVÄSKYLÄ
asiakaspalvelu@paytrail.com

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Piironki Oy
Aleksanterinkatu 12
00170 Helsinki

0207 417 340
info@piironki.fi
www.piironki.fi
0220131-6

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit